Accountor on talous- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistoratkaisuihin sekä ulkoistuspalveluihin erikoistunut konserni, jonka palveluksessa on noin 2400 ammattilaista 6 maassa. Yhtiön toiminta-ajatuksena on auttaa asiakkaitaan hyödyntämään modernin teknologian ja digitalisoinnin tarjoamia mahdollisuuksia jokapäiväisessä tekemisessään. Yhtiön pääkonttori on Espoossa. Suomen lisäksi yhtiö toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa ja Ukrainassa. Accountor-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 260 M€.
Me Accountor HR Solutionsilla tarjoamme ohjelmistoratkaisuja palkanlaskennan, työajanhallinnan ja HR:n tarpeisiin. Asiakkaitamme ovat etenkin suuret ja keskisuuret kotimaiset yritykset. Ohjelmistoillamme Mepco, TyövuoroVelho, TuntiVelho, MaraPlan ja Planier hoidetaan yli 500.000 suomalaisen palkansaajan työsuhteen elinkaareen liittyviä asioita. Olemme siis alallamme johtava toimija ja laadukkaalla palvelulla on suuri merkitys monen suomalaisen työntekijän sujuvan arjen kannalta.
Lue meistä lisää: www.accountor.com
Liiketoimintamme kasvaa nopeasti – haluamme panostaa asiakaspalvelumme vahvistamiseen ja etsimme nyt osaavaa vahvistusta käyttötukipalveluihimme Espooseen, Tampereelle, Jyväskylään tai Turkuun
SOVELLUSASIANTUNTIJA, Mepco -käyttötuki
Mistä on kyse? Palveluhenkisenä ja joustavana Sovellusasiantuntijanamme tehtäviisi kuuluvat Mepco-tuotteidemme asiakastuki ja asiakaspalvelu käyttötuessamme. Tässä tärkeässä roolissa käsittelet asiakkaidemme sähköisiä palvelupyyntöjä tukiportaalimme kautta sekä puhelimitse varmistamalla heille hyvän ja miellyttävän asiakaspalvelukokemuksen. Tukipalveluissamme teemme myös asiakaskoulutuksia / konsultointeja ja koulutusvideoita sekä toimimme tuotekehityksemme tukena ohjelmistojen testaustehtävissä. Sinulla on vahva ja aito kiinnostus järjestelmiin sekä laadukkaaseen palveluun ja se näkyy motivaatiossasi sekä innokkuudessasi asiakaspalvelutyössä.
Mitä odotamme sinulta? Odotamme, että sinulla löytyy jo osaamista ja kokemusta Mepco-tuotteista ja sinua motivoi järjestelmäasiantuntemuksesi hyödyntäminen työssäsi. Valmis osaaja sinun ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä tukityössä pääset syventämään osaamistasi Mepcosta ja laajentamaan ymmärrystäsi tuotteiden eri osa-alueista. Lisäksi toivomme, että asiakaspalvelu on lähellä sydäntäsi ja osaat asettua asiakkaan saappaisiin työssäsi.
Sovit joukkoomme, jos olet ratkaisukeskeinen tiimityöskentelijä, jaat mielelläsi osaamista tiimin kesken, nautit asiakasrajapinnassa tekemisestä sekä kommunikoit selkeästi. Palvelemme asiakkaitamme ammattitaidolla ja vastaamme heidän muuttuviin tarpeisiinsa, siksi arvostamme, että sinäkin haluat palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Meille on tärkeää, että pystyt pitämään useita lankoja käsissäsi ja omaat hyvän priorisointikyvyn. Ympärilläsi on ammattitaitoinen ja mukava tiimi, mutta kykenet myös itseohjautuvaan työskentelyyn.
Millaista meillä sitten on työskennellä?
Katso täältä, mitä tulevat työkaverisi ovat työnantajastaan mieltä.
- Et ole yksin: ammattitaitoinen tiimi on lähellä sinua ja pääset aina ideoimaan tai sparrailemaan yhdessä – mainitsematta moniammatillista yli 230 hengen omaa organisaatiotamme sekä konsernin tukea – pääset tekijäksi yhteen Suomen suurimmista softataloista!
- Voit työskennellä meillä toiveidesi mukaan etänä tai toimistollamme. Viihtyisät toimistomme ovat Tampereella, Jyväskylässä, Espoossa Keilaniemessä ja Turussa.
- Työilmapiiri ja ihmiset saavat meillä jatkuvasti kiitosta: Suomen parhaita softa-osaajia tekemässä Suomen johtavia ohjelmistoja työelämän tarpeisiin sadoilletuhansille käyttäjille. Muutamme työelämää työllämme ja porukan on tällöin tärkeä hitsata yhteen.
- Vapautta ja vastuuta sopivasti – mutkaton, avoin ja arvostava ilmapiiri sekä jokaiselle sopivat työn tekemisen tavat, sekä toimistolla että etänä työskennellen.
- Ajanmukaiset työvälineet, jotka tukevat ergonomiaa ja mahdollistavat tehokkaan ohjelmistokehityksen, työvälineisiin pääsee itse vaikuttamaan.
- Haastavia ja palkitsevia tehtäviä
- Sekä useita henkilöstöetuja, kuten:
- Osaamistasi vastaava palkkaus ja palkkiomallit
- Esihenkilösi, joka tukee ja sparraa sinua omana henkilökohtaisena valmentajanasi, pitää huolta säännöllisesti niin roolisi selkeydestä, tavoitteistasi kuin hyvinvoinnistasi – säännöllisten 1-2-1-tapaamisten avulla.
- Laajemmat työterveyspalvelut ja työntekijävakuutukset
- Vuosittainen budjetti osaamisen kehittämiseen
- Liukuva työaika ja joustava hybridityöskentely
- Lounas- ja virike-etuudet
- Polkupyöräetu
Meillä Accountorilla ilmapiiri on kannustava, ystävällinen ja perustuu luottamukseen.
Tule mukaan hyvään porukkaan!